maanantai, 9. maaliskuu 2015

Viikonloppu värejä täynnä

Perjantai aamuna ajattelin kävellä töihin. Matkaa tulee noin 4 kilometriä. Mukava matka herätä ja saada happea. Näinä päivinä joina olen kävellen tullut töihin olen paljon energisempi.

aamu.jpg

 

Siinä sitten kävelin ja radiota kuunnellessa huomasin, että lumihanki näytti ihan vaaleanpunaiselta. Käännyin katsomaan taakseni ja miten kaunis auringon nousu olikaan. Vai mitä?

 

Viime viikonloppuna järjestettiin täällä Jyväskylässä Rakennus ja talotekniikkamessut.

messut.jpg

Käväisin lauantaina Paviljongilla tsekkaamassa messutarjontaa. Lähinnä lähdin siksi että mainoksissa sai sellaisen kuvan että messuilla olisi kattava sisustuspuolikin, mutta se nyt jäi muutamaan yleisö luentoon ja muutamaan pisteeseen jossa oli alan ihmisiä. Lähinnä tuo sisustus jäi näillä messuilla kyllä pimentoon.

 

si%2Csi.jpg

 

Kuuntelin kyllä sisustussuunnittelija MIlla Alftanin luennon Sisustamisen ABC. Häntä olisi kyllä kuunnellut enemmänkin. Tuntui todella tietävän mistä puhui.

opukset.jpg

Lauantai ilta menikin sitten kirjastosta lainaamieni kirjojen kanssa. Näiden kanssa aika menee siivillä, aihe vie mukanaan, sisustaminen rajattomien mahdollisuuksien maailma.

 

 

 

keskiviikko, 25. helmikuu 2015

Oppia elämisen taito

Olen tajunnut etten ole elänyt elämääni. Siihen halusin muutosta ja aion tulevaisuudessa keskittyä elämiseen tuntemalla, nauttimalla ja maistelemalla kaikkea mikä minulta on jäänyt kokematta ja elämättä. Positiivisuudella on valtava vaikutus.

 

wake%20up.jpg

sunnuntai, 22. helmikuu 2015

Moikka maailma!

Onnittelut uudesta blogistasi!

Tämä on esimerkkiartikkeli. Uutta sisältöä voit luoda blogin hallinnan kautta. Voit poistaa tämän artikkelin artikkeliarkiston kautta.